Arka kani kesyksi!

[Bonny]

Meillä on semmonen tapaus, että meille tuli 3 päivää sitten kaksi hermeliinityttöä hoitoon kesään asti. Taustoista sen verran että omistaja kertoi että höpö ja tumppu ostettiin eläinkeupasta ja tumppu kuoli johonkin eikä syytä saatu selville. Tumpun tilalle otettiin sitten kasvattajalta neilikka, mutta ne eivät tulleet toimeen keskenään. Omistajan mukaan neilikka pelkää höpöä.

Neilikka on kuulemma aina ollut arka, mutta aina jos minä yritän silittää se hyökkää käden kimppuun tai ottaa sormen suuhun (siis ei pure vaan ottaa sen vaan suuhun). Haistelee kyllä ja syö kädestä, mutta ei anna silittää. Voisiko tämä johtua reviirin puolustamisesta?

Höpö kyllä antaa silittää ja nostaa ja kaikkea ja vetää ihan täysillä rundia olohuoneen ja minun huoneen välillä, mutta neilikka ei tosiaankaan. Joskus sille joutuu pitää vaikka kuinka monta tuntia häkin ovea auki jotta se tulisi edes ulos. Nyt alkaa jo pelottamaan, että saako se ihan liian vähän liikuntaa ja miten voin leikata siltä kynnet jne. Mitä kannattaisi tehdä? Auttaisiko jos höpön häkin nostaisi johonkin muuhun huoneeseen? Tarvitsen kipeästi vinkkejä!

 

[sohvi96]

Mun kani on kyllä ihan kesy, mut ei sitä syliin saa. Toi varmaa kyl autto monia!   Meiän kani on nii nopee et ku se arvaa et sitä yritetään ottaa syliin nii se lähtee äkkiä karkuunn!

jotkut kanit ei tykkää ku nostetaan syliin. jos ihminen nostaa sen epämukavalla tavalla. tai sitten se vain on itsenäinen kani meillä sally juoksee karkuun jos vatsan alta yrittää nostaa, mutta jos niskavilloista, niin se tulee mielellään. fanta taas haluaa, että sitä nostetaan vatsan alta, muuten se juoksee karkuun tai räpiköi. meidän jaffa ei tykkää syliinotosta ollenkaan.   kaikki on siis niin erilaisia.

Meilläkää ei syliin saa, eikä sitte mitenkää   . Se vaa räpiköi tai puree ja hyppää poies.. Ja vähä on kyllä arka mutta kylläse silti aina uskalaa tulla haistelemaan ja sitä pystyy silittää ja näi.. Mutta ehkä vähän arka viel .. Mulla kans vähä pelottaa et ei voi siltä leikata kynsii Mutta oon mää verkon välistä leikannu ..: P En tiijä onko se iha turvallista mutta pakko vähä napsasta:D Antaa ruokaa samalla ja sitku sillä etu jalat nojaa siihen verkkoon nii siitä äkkii vaa..

[Ruusuton]

Ehkä vain kuvittelen, tai sitten tosiaan meidän "leijona" (ostettu leijonana, mutta ei ole kuitenkaan papereita) on alkanut viime päivinä hyväksymään meidät ihmiset. Murisee kyllä yhä samoissa tilanteissa kuin ennenkin, mutta se murina on satunnaistumassa; tänään sain jopa nostettua häkistä ylös ilman jahtaamista, eikä kanista kuulunut pihahdustakaan! Murinaa ei kestä myös enää niin kauan kuin silitän ja se on astetta hiljempaakin.
Lisäksi sain sovitettua sille tänään uusia valjaita ilman suurempia paniikkeja (no okei, kyllähän se yritti pari kertaa paeta ja kun huomasi sen olevan turhaa, alkoi hetken vimmatusti kaivamaan housunlahjettani + meinasi nykäistä sitä, heh). Täytyy tässä kehaista, että valjaat istuivat kyllä tosi hienosti eikä häirinneet pupua kun annoin sen juosta niiden kanssa ilman hihnaa.
Pupu oli vapaana valvovan silmäni alla valjainensa ja mietin, että sen kiinni saaminen tulee olemaan taas työn takana. Mutta kuinka ollakaan kani antoi ottaa itsensä kiinni ja sain valjaat riisuttua ilman ongelmia.
Kania on päästetty viikon ajan useiksi tunneiksi keittiöstä ulos omaan huoneeseeni ja eteiseen, ja itse epäilenkin tällä asialla olevan oma vaikutuksensa kanin käytökseen. Kani nauttii todella silminnähden, kun se päästetään taas "uuteen ja jännittävään" paikkaan -> iloloikkia, spurtteja ja kaikkien tavaroiden merkkailua. Tulee myös useasti oma-aloitteisesti luokse, eikä enää niin herkästi murise/pakene kun annan kämmenselkää. Pari kertaa jopa olen saanut silitettyäkin ilman mukinoita! Kyllä se homma näyttääkin tästä pikkuhiljaa edistyvän!

Rohkeutta on tullut kanille sen verran paljon, että tajuaa jo, ettei me ihmiset aina toteuteta uhkauksiamme. Esim. tapaus; Kanilla on jotakin vastaan suurta pehmopupuani ja käy yleensä sen kimppuun hampain ja yrittää nylkeä sen. Aina kun se on lähestynyt suullaan pehmopupua niissä merkeissä, olen tehnyt outoja ja teräviä ääniä, jotta kani ei toteuttaisi aikeitaan. Nyt eivät enää mitkään äänet auta, vaan täytyy ihan nousta häätämään sen. Hätistelykään kun ei aina auta (siis käsillä huitominen kanin vieressä), vaan tarvitaan ihan tökkäisyä kylkeen.

[Kipinä]

Meidän kani on aikamoisen tomeraa laatua, ei ole niinkään arka mutta äkäinen jos yrittää silittää, ottaa kiinni tms. hyökkii, murisee ja rimpulee ihan vimmatusti häkkiin laitettaessa ja sieltä otettaessa. enkä todellakaan usko sen johtuvan pelosta vaan ihan puhtaasta kiukuttelusta - ainakin useimmiten. esimerkiksi jos kerran kieltää tekemästä jotakin niin se kyllä takaa sen että pitää purra sitä peittoa vielä kahta kauheammin ja tulla vielä tekemään sitä ihan naaman eteen. ollaan tulkittu tämä jonkunlaiseksi mielenosoittamiseksi, sillä kyllä tuo mörrimöykky ihan varmasti tietää mitä ei tarkoittaa, huomaa ilmeestäkin aina kun kielletään - silmät menee ihan viiruiksi ja tulee niin tuima ilme ettei mitään rajaa. ollaan yritetty kouluttaa pahoista tavoista myös suihkepulolla, ruikkaamalla aina tälli vettä päin näköä jos ei muuten tottele mutta eipä auta sekään, tulee vaan se sama ilme sieltä ja sama touhu jatkuu. aluksi vaan vähän pelästyi sitä. ja kyseessähän on siis kohta neljän kuukauden ikäinen leijonanharjasuros.

muuten kanimme ei ole arka tai pelokas, syö kädestä, tulee ihan lähelle tutkimaan ja nuuhkimaan naamaa ja hiuksia, iloloikkia tulee hurjasti ja on tosi utelias. aivan ihana kani mutta olisi kiva saada vähän tuota hyökkäilyä kitkettyä, muutaman kerran tullut hampaistakin. ja kun ei meitä tosiaan pätkääkään tottele, luulee olevansa talon ylin auktoriteetti ehdottomasti.

[Timotei]

Voisin tähän kertoa meidän aran kanin tarinan, jos siitä vaikka olisi hyötyä jollekin muulle

Meillä oli jo entuudestaan leikattu uroskani, joka oli kesy ja oikea "mamman kulta". Poika alkoi vaikuttaa kuitenkin hieman yksinäiseltä ja halusimme ottaa sille kaveriksi tyttökanin. Tuttavillamme sattui olemaan yksinäinen, mutta jo 3-vuotias naaras. Sillä oli ollut ennen samasta poikueesta naaras kaverina, mutta oli tämän kuoltua jäänyt yksinään. Päätimme tuttavamme kanssa siis, että tyttökani muuttaisi meille pojan kaveriksi ja niin molemmille saataisiin seuraa.

Tyttö haettiin meille ja ensimmäiset päivät se asui omassa häkissään, erillään pojasta. Poika sai käydä ainoastaan kaltereiden läpi haistelemassa tulokasta. Tässä vaiheessa molemmat olivat jo hyvin kiinnostuneita toisistaan, mutta ihmisiä tyttö selkeästi arkaili. Se tuntui kaikista aivan luonnolliselta, olihan kaikki muuttunut lyhyessä ajassa ja uusi koti sekä uudet ihmiset tuntuivat tietysti pelottavilta. Pian kanit saivat tutustua toisiinsa vapaana ollessaan ja kun kaikki sujui mallikkaasti, ne muuttivat pian samaan huoneeseen asumaan ja käyttivät samaa häkkiä ruokailupaikkana/vessana (muutenhan meillä kanit ovat 25/7 vapaana). Huomasimme iloksemme, että tyttö kotiutui oikein hyvin ja tuli myös poikakanimme kanssa toimeen loistavasti!

Pian näistä kahdesta olikin tullut kuin paita ja peppu - täysin erottamattomat. Olimme siis hyvin tyytyväisiä tämän tytön ottamiseen. Ainoa ongelma oli se, että tyttö arkaili meitä ihmisiä edelleen todella paljon. Edellisessä kodissaan tuttavamme oli saanut ilman ongelmia silittää ja nostaa syliin, sekä leikata kynnet. Nyt muutettuaan meille tyttö juoksi heti karkuun, kun joku meistä tuli huoneeseen. Se ei antanut kenenkään lähestyä ja ruokailemaankin se uskalsi vain hyvällä etäisyydellä ihmisistä. Ajattelimme edelleen, että tyttö oli vain järkyttynyt kodin vaihtumisesta ja kyllä tilanne paranisi kun aikaa kuluisi. Minua alkoi kuitenkin huolestuttaa tottuisiko uusi kanimme ikinä meihin ja miten saisimme kynnet leikattua?

Päätin alkaa totuttaa tulokasta meihin ihmisiin, sillä olihan sen jossain vaiheessa kuitenkin hyväksyttävä meidät. Halusin kuitenkin edetä rauhallisesti ja antaa tytölle aikaa. Totutusmenetelmäni oli hyvin yksinkertainen. Istuskelin lattialla tuntikausia enkä kiinnittänyt kaneihin mitään huomiota. Aluksi nekään eivät välittäneet minusta (tai poikakanimme tietysti kävi välillä silitettävänä jne.). Lopulta uteliaisuus alkoi kuitenkin voittaa, ja tyttökin uskaltautui pyörimään ja loikkimaan ympärilleni istuessani lattialla. En edelleenkään kiinnittänyt mitään huomiota kaniin, sillä heti jos liikahdin vähänkin, tyttö säntäsi kauhuissaan karkuun. Näin jatkui useita kuukausia ja aloin olla jo kärsimätön, sillä mitään parannusta ei näyttänyt tapahtuvan. Joskus möngin jopa sänkyni alle makoilemaan kanien kanssa (se on niiden lempi lepäilypaikka), jotta ne tottuisivat läsnäolooni paremmin

Puolen vuoden päästä alkoi pikkuhiljaa näkyä tulosta. Tyttö uskalsi tulla syömään herkkuja kädestäni (ja herkuilla lahjomista harrastettiinkin tästä eteenpäin paljon!!) eikä enään sännännyt karkuun minun tullessa huoneeseen. Tyttö uskalsi myös syödä läsnäollessani ja tuli oma-aloitteisesti haistelemaan ja välillä jopa tökki kuonollaan minua jos istuin sen mielestä keskellä reittiä. Edelleenkään en saanut tyttöön koskea, vaan siitä seurasi säntäys "turvaan" sängyn alle. Kynnet oli kuitenkin pakko välillä leikata, joten joskus jouduimme ottamaan kanin "väkisin" syliin kynsien leikkuun ajaksi. Tämä tietenkin aiheutti joka kerta hiukan takapakkia totutus urakkaamme.

Nyt on kulunut reilu vuosi siitä, kun tämä tyttönen meille saapui. Edistystä on tapahtunut aivan tajuttoman paljon! Nykyään tyttö juoksee aina ensimmäisenä tullessani ovesta sisään tervehtimään minua. Kerjätessään herkkuja se saattaa nousta melkein puoliksi syliini, ja herkkujen kanssa silittäminen onnistuu nykyään joka ikisellä kerralla Uusin edistysaskeleemme on ollut se, että silittäminen onnistuu nyt useasti jo täysin ilman herkkuja tai houkuttimia, eikä tyttö ryntää enää kauhuissaan karkuun kun kosken sitä. Se saattaa loikoilla pitkin pituuttaan keskellä lattiaa, eikä vaivaudu nousemaan, vaikka hääräilisin aivan vieressä. Eilen oikeastaan vasta tajusin, kuinka pitkälle olemme päässeet, kun tyttö tuli aivan itse silitettäväksi, ja ensimmäistä kertaa se alkoi hiljaa raksuttaa hampaillaan silittäessäni sitä rauhallisesti... Meinasin melkein itkeä ilosta Nyt alkaa myös syliin nostaminen onnistua melko helposti aikaisempaan verrattuna, tosin ei se vieläkään ihan helppoa ole. Toivon, että vuoden päästä sekin onnistuu jo yhtä helposti kuin poikakanini kanssa!

Tämän tarinan tarkoitus oli lohduttaa kaikkia niitä, joista tuntuu ettei totuttaminen vielä kuukausienkaan jälkeen tuota tulosta. Meillä suuren edistysaskeleen ottamiseen kului yli vuosi, ja edelleen jatketaan tutustumista toisiimme. Kanille (varsinkin vanhemmalle) kodin ja omien ihmisten muuttuminen saattaa olla suuri shokki, ja toisilla tottuminen uusiin oloihin saattaa viedä todella kauan. Antakaa siis kaneillenne aikaa ja olkaa kärsivällisiä, sillä kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä niiden kanssa tarvitaan!

[konraali]

Konraali on aika arka. Se uskaltaa tulla kyllä lähelleni ja antaa silittää, mutta syliin se ei suostu tulemaan. Vietän sen kanssa paljon aikaa ja koitan saada sen kaikin tavoin luottamaan minuun, mutta tuntuu, että se ei onnistu. Toinen pupuni Bläkki on vielä arempi, sillä se juoksee aina karkuun kun koitan silittää sitä tms. Toivoisin että aloittajan teksti auttaisi minua, joten ei kai auta kuin yrittää =) Jos teillä on vielä jonkinlaisia neuvoja, niin kertokaa.
Olen muuten aika aloittelija pupujen kanssa, mutta omasta mielestäni pärjään suht hyvin.

[daeni]

Meilläkää ei syliin saa, eikä sitte mitenkää   . Se vaa räpiköi tai puree ja hyppää poies.. Ja vähä on kyllä arka mutta kylläse silti aina uskalaa tulla haistelemaan ja sitä pystyy silittää ja näi.. Mutta ehkä vähän arka viel .. Mulla kans vähä pelottaa et ei voi siltä leikata kynsii Mutta oon mää verkon välistä leikannu ..: P En tiijä onko se iha turvallista mutta pakko vähä napsasta:D Antaa ruokaa samalla ja sitku sillä etu jalat nojaa siihen verkkoon nii siitä äkkii vaa..

Muistathan, että kanin ollessa sylissä tulee sinulla olla varmat otteet. Mitä "huonommin" kania pidät kiinni, sitä enemmän se pelkää. Jos et itse saa leikattua kanilta kynsiä, pyydä jotakuta avuksesi tai leikkauta kynnet toisella kaninomistajalla. Kynsiä ei saa jättää leikkaamatta kanin arkuuden takia.

[poppy]

Päätinpä minäkin jakaa oman tarinani Meidän uros luppakorvakani, joka on ostettu eläinkaupasta on välillä aivan mahdoton.
Erityisesti ongelmana on häkkiin laskeminen (kynsien leikkuun jälkeen tms) jolloin alkaa täydellinen sekoilu ja räpiköinti. Enkä tiedä mitä näissä räpiköinti tilanteissa pitäisi tehdä?  Päästä kani menemään silläkin uhalla että se sinkoutuu päin seiniä? Välillä olen laskenut sen kuljetusboksin avulla häkkiin välttääkseni vaaratilanteita.
Kania on yritetty totuttaa ihmisiin esim. herkkujen avulla ja ihan vaan oleilemalla sen kanssa, mutta edelleen se on arka ja räpiköivä (kani on ollut meillä n. 4kk, ikää sillä on noin puolisen vuotta).
Poika vaikuttaa muuten ihan uteliaalta ja tulee innoissaan katsomaan kun häkkiä siivotaan tms. tai kun se saa ruokaa, mutta tuo käsittely on ihan tuskallista. Se uskaltaa pomppia keittiössä sille varatulla alueella ja tulee rohkeasti häkistä ulos jne, mutta ei se sylissä olosta tai käsittelystä nauti. Kastraatio on pian edessä ja toivon että se tasaisi ja rauhottaisi kania,  että siitä tulisi luottavaisempi ihmisiä kohtaan.

[Fansku]

Meidän leikkaamaton naaras hermeliini on kyllä melko toivoton tapaus. Kani on asustanut meillä jo vuoden ( on 2-vuotias). Entinen omistaja sanoi, että kani on todella kesy, antaa käsitellä ja helppo nostaa syliin. Noh meillä Ilona ei anna yhtään silitellä vapaana- tai häkissä ollessaan. Kani tulee kyllä tutkimaan ja haistelemaan kättä, kun on vaapana. Herkkujen avulla saattaa tulla syliinkin. Häkistä ottaminen ei onnistu millään. Jos yritän edes silittää kania, kani murisee ja yrittää näykkästä. Jatkan kuitenkin silittelyä ylhäältä päin niin, että kani ei pysty puremaan. Otan kanin syliin nostamalla kanin nostamalla kyljistä, niskasta en voi nostaa koska tällä kanilla ei ole löysää niskanahkaa. Kanin kääntäminen selälleen kynsien leikkuuta varten on vaikeaa. En saa kania edes käännettyä sellälleen, kun rimpuilee niin paljon. Olen yrittänyt käyttää pyyhettä, mutta sekään ei auta.

Kun nostan kanin, kani alkaa sätkimään ja yrittää hypätä tai pahimmassa tapauksessa hyppää pois sylistä.

Miten voin ottaa kanin häkistä siten, että sitä ei tarvitse jahdata kädellä? Meidän häkissä on niin pienet sivuluukut että siitä ei saa nostettua, häkki on 140cm joten kädet ei ylety päästä päähän ja häkissä on kaksi kattoluukkua. Vai tottuuko kani tähän jahtaamiseen jossain vaiheessa? Kannattaako jatkaa silittämistä jos kani on jo murissu tai juoksee karkuun? Vai tunteeko kani itsensä voittajaksi jos lopetan silittelyn. Miten pystyn silittämään tai ottamaan kanin syliin sen ollessa vapaana huoneessa? En jaksaisi aina odottaa että kani hyppää itse häkkiin.

Vai onko tämä käytös tyypillistä hermeliini naarasta? Puolustaa reviiriään murisemalla.

[Mayu]

Meille tuli Momo (kääpiöluppa naaras) noin viikko sitten. Pari ensimmäistä päivää annoin sen olla rauhassa, häkin ulkopuolelta juttelin vähäsen. Nyt olen yrittänyt alkaa kesyttää sitä ja se on aika vaikeaa. Kerron tilanteesta, niin ehkä joku osaa auttaa minua ja Momoa.

Aluksi otin Momoa syliin väen väkisin, ei se oikeastaan pistänyt vastaan ollenkaan, mutta näin kyllä että sitä pelottaa joten en viittinyt pitää kauaa.
Nyt olen yrittänyt toistaa tätä sylissäpitoa, mutta pelkään että Momo alkaisi pelätä minua sen takia. Eilen päästin Momon juoksentelemaan vapaana ja se vaikutti ilahtuvan, se teki spurtteja ja tajusi jopa että osaa itse hypätä häkkiinsä ja häkistä ulos. Tätä samaa ohjelmaa se toisti monta kertaa ja kovin ylpeä ilme kasvoillaan, ihankuin olisi tajunnut jotain todella ihmeellistä.  Se myös kävi nuuskimassa minua, jopa naamasta kun makasin lattialla mahallani. (Tällöin olimme kaksin kotona)

Mutta sitten kun myöhemmin päästin sen taas ulos häkistä, se ei enää ollutkaan innoissaan. (Seurustelukumppanini oli nyt tullut kotiin) Momo kyllä hyppäsi itse pois häkistään, kun laitoin luukun auki, mutta sitten se meni vaan pöydän alle moneksi tunniksi eikä enää leikkinyt tai mennyt häkkiinsä takaisin. Se vaikutti pelokkaalta vaikka aiemmin se oli ollut tosi rohkea. Olisiko tämä voinut johtua siitä, kun yhtäkkiä oli vieraampi ihminen paikalla? Minun seurassani Momo on paljon rohkeampi.

Sitten tällainenkin asia huolestuttaa: Momo ei aina palaa häkkiinsä itse, joten joudun "pyydystää" sen syliini ja siinä on aina hirveä homma. Neiti juoksee ja menee sellaisiin paikkoihin mistä se on vaikea saada. En tahtoisi jahtaa sitä, pelkään että sille jää jotain traumoja, mutta en kai voi muutakaan koska välillä se on pakko laittaa häkkiinsä kun lähden ulos ovesta jne. Kertaakaan ei ole neiti puraissut tai muuta sellaista.

Jos Momon vapaana olo päättyy aina siihen, että joudun jahdata sitä, pitäisikö päästää vapaaksi vasta sitten kun sitä ei enää pelota? En haluaisi pitää sitä häkissäkään 24/7, koska tiedän että puput kärsivät sellaisesta. Yritän pitää sitä vapaana kokoajan, mutta se ei tunnu edes nauttivan siiitä.

[tiiitu]

Kaipaisin neuvoja aran kanin kanssa. Aapo on ollut meillä kohta 2 viikkoa ja se antaa hyvin koskea ja silittää, mutta kun koittaa ottaa syliin se juoksee heti piiloon. Sitten jos saa syliin niin se alkaa kamalasti sätkiä. Kerran sain kamalat naarmut käteen mutta nykyään tajuan pitää pitkähihaista Tiedän että ei saisi päästää sylistä pois jos alkaa rimpuilemaan, ettei opi että sillä tavalla pääsee pois, mutta mä en ainakaan saa millään pidettyä sitä silloin sylissä. Muutaman kerran olen pitänyt Aapoa vapaana, mutta se on niin vaikea saada häkkiin takaisin, että olisikohan parempi pitää vasta sitten kun sen saa syliin? Ettei tule mitään kammoa siitä kiinniottamisesta.. Vaikka en ole mitenkään jahdannut, jos en ole saanut kiinni niin olen laittanut kuljetusboksin avulla takaisin häkkiin, mutta on se hankalaa saada sinnekin. Aapo on 8 kk ikäinen, ja oli kuulemma kasvattajalla helppo käsiteltävä ja tuli itse syliinkin. Mitenköhän saisin siitä täälläkin sellaisen? Miten kannattaa nyt edetä, ottaa syliin väkisin vai antaa olla ja silitellä tms. vaan ja ottaa vasta sitten kun luottaa enemmän? Ja kannattaako pitää vapaana vaikka sitä ei meinaa saada millään kiinni? Tuntuu kurjalta pitää häkissä kun se selkeästi nautti vapaana olosta, mutta tosiaan häkkiin laittaminen on niin älyttömän vaikeaa Taidan itsekin vähän jännittää nostamista, kun pelkään että pupu alkaa rimpuilla ja satuttaa itsensä. Eli se saattaa vaistota senkin että en ole niin rento ja varma otteista..
Niin ja me ollaan lähössä ensi viikolla pariksi viikoksi Lappiin mökille, stressaakohan Aapo matkasta jos sen ottaa mukaan?

[Inkaa]

Pena on kans arka, mutta se johtuu musta itestäni.. Se antaa ottaa syliin mutta korvat menee aina ''luimuun'' kun on sylissä.
Kun se juoksee vapaan ni se ei haluu enää mennä kotiin vaan juoksee mua karkuun. (kerran jahtasin sitä 2½ yöllä ) Että semmonen ukko mulla. Joskus pena menee kiltisti häkkiin kun olen itse jossain muualla kun huoneessa. Muuten joudun ''jahtaamaan'' sitä koska muuten en saa sitä häkkiin kun se vaan kököttää sängyyn alla ja sieltä sitä on vaikee saada kiinni.

Kun mä olin 2 viikkoo pois kotoo ja sisko hoiti kania niin ihan kun se ei ois enää tuntenut mua ja tuli kattoon kun olin esim. lattialla lukemassa kirjaa niin se tuli syliin hyppäs ihan itte siihen mun syliin. Mä olin vaa silleen et onks joku vaihtanut mun pupun toiseen (:

[Jennieli]

Mun kani on tosi arka ;(( Se on vasta 10vk vanha eli 2,5 kk. Nooh... Jos teen noita, niin eiköhän se kesyksi muutu

muokattu :

En ehtiny tehä noita juttuja, paitsi pari, mut silti se muuttu kesyks 

[Kuu]

Meidän pupu oli meille tullessa suorastaan pikkuinen patsas! Se oli todella arka ja on vielä aikuisenakin joillekin asioille toisinaan hyvin arka. Kanin kanssa kärsivällisyys on kyllä kova sana. Kesti useita kuukausia voittaa sen luottamus, joten ei kannata antaa periksi liian pian. Olen huomannut, että kania rauhoittaa "rutiinit": ruokailu tapahtuu säännöllisesti eli kanin ei tarvitse odottaa turhaan, tietty sisustus joka ei vaihdu (esim. meillä sohvan alla oleva tila kokonaan on kanin luola, jonne se pääsee aina halutessaan nukkumaan tai piiloon tarvittaessa), tietty aika päivästä kun kani nukkuu se on tottunut että silloin sitä ei häiritä, iltaisin on aina yhteiset leikkihetket yms. Joskus pieniä muutoksia tietenkin tulee, mutta se on vain virkistävää.

Tämä on varmaan aika lailla kanikohtaista (tosin aika monet asiat ovat  ), mutta kesyyntymistä ehkä edesauttoi myös jokapäiväinen "morjestus" eli kosketan/painan hellästi kanin nenän ja otsan välissä olevaa aluetta ja kani vastaa siihen painamalla ihan vähän takaisin. Tämän jälkeen silitän rauhallisesti, joskus taas en tee muuta kuin tuon tervehtimisen. Saatamme moikata tällä tapaa useita kertoja päivässä.

[saraa]

mulle tuli eilen kääpiöluppa naaras, se on syntynyt keväällä. ongelma on se että se kyyhöttää se3llasen tasanteen alla nurkassa tai juoksee sinne kun joku tulee samaan huoneeseen. muuten kyllä tutkii häkkiä innoissaan kun oven suusta vilkasin. nyt en kyllä tajua, miten aijon joskus sen saada häkistä pois että pääsee vapaaksi. eile annoin sen olla kuitenkin ihan rauhassa vähän juttelin sille jne. mutta ei se tule sieltä nurkasta millään jos ihminen on häkin vieressä.. :s

[Omsku-98]

mun puppelini ei oo koskaan ollu arka, mutta "murrosiässä" se puri. Yks eläinlääkäri sano että aina kun se puree, paina kani maata vasten muutamaksi sekunniksi. Onko toi hyvä neuvo? Ja sit se että se mun kani antaa aina ulkona hyvin kiinni, mut sisällä kun sen päästää juokseman se juoksee karkuun. Oon kokeillu jo vähän kaikkee mutt manteli vaan juoksee johonkin piiloon...

[QUICKRABBIT]

mulle tuli eilen kääpiöluppa naaras, se on syntynyt keväällä. ongelma on se että se kyyhöttää se3llasen tasanteen alla nurkassa tai juoksee sinne kun joku tulee samaan huoneeseen. muuten kyllä tutkii häkkiä innoissaan kun oven suusta vilkasin. nyt en kyllä tajua, miten aijon joskus sen saada häkistä pois että pääsee vapaaksi. eile annoin sen olla kuitenkin ihan rauhassa vähän juttelin sille jne. mutta ei se tule sieltä nurkasta millään jos ihminen on häkin vieressä.. :s

Se on ollut sun luona vasta noin vähän aikaa, kyllä se sinuun vielä tottuu Ole paljon huoneessasi, liiku siellä normaalisti, puhu normaalilla äänellä, liiku paljon ja touhuile, kyllä se pian huomaa ettei äkkinäisetkään liikkeet ole vaarallisia

[Frozn]

Meidän Urpo kani on älyttömän arka, meillä on kolme kania yhteensä ja tämä on kaikista arin, ei anna koskea tai nostaa, pelkää myös myöhemmin tullutta poikapupua vaikkakin itse on tyttö. Muut kaksi aivan erilaisia, toinen tyttö ja toinen poika, molemmat saa nostettua ja leikattua kynnet yms.
Urpo oli jo tullessaan tosi arka mutta sillon sitä sai silittää yms. Sitten siltä katkesi toinen etutassu (itsekseen) eikä sen koommin ole saanut ottaa syliin yms. juoksee karkuun, heiluttelee häntää ja murisee.
Pitää koittaa tuota tapaa jos sen vaikka sais vähän rohkeammaksi.

[Cullen]

Meillä ei haluta millään syliin, tänäänkin sain yrittää ainakin vartin. Sylissä ollaan kyllä ihan nätisti, mutta selälleen kääntäminen tuottaa myös ongelmia. Yritän totuttaa sitä nyt syliin ottamiseen, mutta johtuisikohan murroiästä tuo kiukuttelu? Ei se yhtä pahaa kyllä vauvapäivinä ollut :3

[poppy]

Eli sen verran voin nyt tässä vaiheessa sanoa, että toi kastrointi ja kärsivällisyys on kaiken a ja o.
Uros puputtimme on muuttunut ihan erilaiseksi, kun sen antoi olla ensin rauhassa kunnolla, että se tottui meihin ja kotiimme.
Kai se on niin kun liikaa yrittää niin mitään ei tapahdu.
Nyt tuo pupu on ihan erilainen ei se kyllä vieläkään ole mikään sylikani, mutta antaa paremmin käsitellä esim. nostaa
häkkiin jne. Tuleepa poitsu jopa itse kerjäämään rapsutusta 

[Inkaa]

Pena on muuttunut hirveesti viime kirjotuksesta..

-nykyään antaa ottaa syliin aika hyvin
-uskaltaa tulla hyppäämään syliin
-ja uskaltaa ottaa kädestä namia

(pena kastroitiin kesällä)

[saiq]

Olkaa kärsivällisiä!
Meillä kanit ovat aina vapaana ja niitä on siksi vaikea saada väkisin syliin, joten tuo päivittäinen sylittäminen ei onnistu. Olenkin alkanut opettamaan kanejani itse kiipeämään syliini.
Makaan lattialla selälläni (kanit kokevat tämän jotenkin turvallisemmaksi, kuin sen, että istuisin) ja kanit saavat herkun heti, kun kiipeävät syliini. Ja niitä herkkuja syötetään lisää, jos kani antaa vielä koskea itseään.

Aloitin tämän harjottelun keväällä ihan vaan sillä, että kanit saivat hakea herkkuja mun päältä ja totutin niitä kosketukseen samalla. Toinen kaneista on jo nössööntynyt ja syliin otettaessa osaa jo rentoutua.
Molemmat kaneista kyllä nukkuvat samassa sängyssä mun kanssa, joten ovat muuten ihan "kesyjä", mutta sylittämisen kanssa on ongelmia. Toki tämä kesyys ja rentouskin on tullut ajan myötä.

Totuttamisen kanssa ei kannata kiirehtiä. Kärsivällisyys palkitaan kyllä aikanaan. Luottamusta ei rakenneta hetkessä.

Ja sen sanoisin vielä vinkkinä, että yrittäkää oleskella mahdollisimman paljon aran kanin kanssa niin, että olette rentoina, ettekä keskity siihen. Esim. kirjan lukeminen lattialla on hyvä keino, tai vaikka torkkujen ottaminen. Näin kani saa mahdollisuuden tutustua teihin kaikessa rauhassa ja omilla ehdoillaan. Ja tuo tervehtiminen, minkä joku täällä esitti, on hyvä ajatus. Pieni ele joka päivä lujentaa suhdettanne varmasti. Aikaa se vain vaatii.

Tsemppiä ja muistakaa, että eläinten kanssa mennään päivä kerrallaan!

[memmi]

just pari päivää sit mun kani, pinja se sille päästeli sellast ääntä et sitä sattuis johonki ja se oli iha hermona. koitin ottaa sen sylii, siin meni joku vartti. sääliks kävi sit tajuttii vast et meijän toine kani repi silt karvaa ku se teki ittellee pesää ku sille tuli vale raskaus. molemmat oli siis tyttöi . no ostettii toine häkki ja laitettii pinja sinne. sen jäälkee se oli taas iha tavallinen ittensä. se oli siel sit pari päivää. eile illal laitettii ne takas samaa häkkii ja tnä ku kävin kattoo niit ei ollu enää missää karvaa ja pinja oli niitte läpökopis. nostin kannen ja se juoksi úlko häkkii. menin sit sinne kyykys ja koitin rauhotella sit mut se juos jo sisälle tuoli alle. otin sit sen tuolin siit pois päält ja se meni takas ulos. sit päätin jättää sen rauhaa. oltii oltu just enne tätä 2 viiko lomal ja kanit oli hoidos meijä kaveril. siel tilas mis ne oli jtn +5 ja normaalistihan ne elää ulkon. mistä kiikastaa?

[Hanitus]

Me otettiin hesyltä kani toisen kanin kuoltua, jottei Hansu jäisi yksin.
Helsingistä napattu kanimme on hieman arka, eikä anna ottaa syliin, mikä tosin on ymmärrettävää.
Ongelma onkin se, ettei kani kai periaatteessa pelkää ihmisiä, sillä tämä kastoroitu poikakani uhkailee jos yrittää koskea, mutta antaa silittää aina välillä.
Tulee myöskin vapaana luokse, ja ei ikinä piiloudu koppiinsa, mutta syliinotto on jotain kamalaa.
Saan kyllä kanin nostettua syliini, mutta kun lasken kanin syliini "istumaan", kani saa kamalan hepulin ja pakenee keinolla millä hyvänsä.

Vinkkejä sylissäpitoon, kiitos ?